07 marraskuuta 2015

Pimeällä syttyvät puutarhavalaisimet

ajastettava led kynttilä ulkona

Kynttilälyhdyt ulko-oven vieressä näyttävät kivoilta pimeinä syysiltoina, mutta en vaan saa aikaiseksi vaihtaa lyhtyihin joka ilta uusia tuikkuja ja sytyttää niitä. Halusin lyhtyihin siis mieluummin ajastettavat ja vähän energiaa vievät led-kynttilät. Monet led-kynttilät on tarkoitettu vain sisäkäyttöön, mutta Clas Ohlsonilta löytyi ulkokäyttöön sopivat, hämärässä automaattisesti syttyvät led-kynttilät. Niihin saa myös 6 tunnin ajastuksen, etteivät ne ole päällä turhaan koko yötä. Kynttilän pohjassa on on/off/timer -kytkin. Kävin ostamassa kynttilät maanantaina ja ovat toimineet hyvin nämä muutamat illat.

ajastettava led kynttilä ulkona
Ajastettavat led-kynttilät ulkokäyttöön.
ajastettava led kynttilä
ajastettava led kynttilä

Toinen ulkovalaisinostos oli kaksi aurinkokennovalaisinta. Kokeilimme jo kahta pienempää versiota mökillä edelliskesänä vähän heikoin tuloksin. Näissä järeämmissä valaisimissa on isommat aurinkokennot ja valokin on kirkkaampi. Alimmassa kuvassa valo on päällä (peitin aurinkokennon pahvilla), mutta valo näyttää paljon kirkkaammalta pimeässä. Valaisimet toimivat uudelleenladattavilla paristoilla, jotka auringonvalo lataa päivällä ja valo syttyy illan hämärtyessä. Ladattavat paristot joutuu ohjeiden mukaan vaihtamaan noin 18 kuukauden välein. Ensimmäisenä iltana valot paloivat yöhön asti, koska paristot oli valmiiksi ladattu. Toisena iltana enää pari tuntia... Ne eivät siis selvästikään saa tarpeeksi auringonvaloa päivän aikana. Idea hyvä, mutta toimisivat paremmin aurinkoisemmissa maissa. Täytyy kuitenkin vielä yrittää löytää valaisimille aurinkoisempi paikka pihasta.

aurinkokennovalaisin
Aurinkokennovalaisin
aurinkokennovalaisin
aurinkokennovalaisin

Timed led candles and solar cell lights for our garden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti